lauantai 29. syyskuuta 2012

OMENA-RAHKA-PIIRAS
 
Lauantain iltapäiväkahville teki mieli tehdä jotain hyvää ja makeaa. Sattuneesta syystä noita omenia on edelleen piha pullollaan, joten päätin tuunata yhden suosikkipiirakkani, ananas-rahkatortun reseptiä. Eli täytteeksi käy yhtä hyvin myös säilykeananas. Silloin voi lisätä kerman joukkoon täytteeseen vähän ananaslientä ja sitruunamehua. Pohjasta tulee erityisen pehmeä, kun taikinassa käytetään perunajauhoja vehnäjauhojen lisäksi. Piirakkavuokani oli muussa käytössä, mutta onneksi kaapin perältä löytyi foliopiirasvuoka. Se tosin on vähän pienempi kuin tavallinen astiani, mutta ehkä siitä kuitenkin riittää yhdelle kahvikerralle!
 
OMENA-RAHKA-PIIRAS

Pohja
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 rkl ruokakermaa
 
Täyte
2-3 hapanta omenaa
(tai 4 ananasrengasta)
1 tlk rahkaa (käytin vaniljarahkaa)
½-1 dl kermaa
(½ dl ananaslientä)
2 munaa
½ dl sokeria
kanelia
(sitruunan mehu)
 
Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Sekoita molemmat jauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja kerma taikinaan. Painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Lado viipaloidut omenat vuokaan, ripottele päälle kanelia. Sekoita rahka, kerma, munat ja sokeri keskenään. Kaada rahkaseos omenoiden päälle.
Paista piirakkaa 200 C n. 35 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti