sunnuntai 11. marraskuuta 2012

ISÄNPÄIVÄN GULASSI
Vuosia sitten kävimme usein talvisin Itävallan Alpeilla laskettelemassa. Liikunta ja raikas ulkoilma saivat nälän parhaimmilleen. Silloin oli hienoa pysähtyä johonkin aurinkoiseen rinneravintolaan, juoda lasillinen lämmintä glühweinia ja tilata jotakin syötävää. Parhaiten on mieleen jäänyt hyvin haudutettu, muhennosmainen gulassi, joka oli niin herkullista ja hyvin maustettua. Olen ennenkin etsinyt reseptiä, jolla pääsisi edes vähän samaan lopputulokseen, mutta aina on jotain uupunut. Tämän reseptin alkuperä on Unkarista ja vähän muunneltuna siitä tuli tosi hyvää. Kokeilkaa!

GULASSI

800g naudanlihaa
2 sipulia
1-2 valkosipulinkynttä

2 porkkanaa
1 keltainen paprika
1 vihreä paprika
1 kaltattu tomaatti
1½ tl tulista paprikajauhetta
½ tl kuminaa
suolaa
3 rkl tomaattipyrettä
juoksevaa margariinia paistamiseen
n. 5-6 dl vettä
n. 500g jauhoisia perunoita
smetanaa

Kuullota sipulit ja valkosipulit rasvassa pannulla ja sirottele sekaan kumina. Kaada pataan. Kaada jokaisen paistamisen jälkeen paistinpannuun vähän vettä ja kaada huuhdeliemi pataan. Paista lihakuutiot pieni erä kerallaan ja lisää pataan.
Kuullota vähän myös pieneksi kuutioituja paprikoita ja porkkanoita, lisää pataan. 
Tee isoon tomaattiin ristiviilto, käytä kiehuvassa vedessä n. puoli minuuttia, nosta pois vedestä ja kuori. Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi ja lisää paprikajauheen, suolan ja tomaattipyreen kanssa pataan. Sekoita. Laita vettä niin paljon, että ainekset peittyvät. Anna kiehua hiljalleen noin tunti.
Lisää kuoritut, pieneksi kuutioidut perunat ja anna kiehua vielä toinen tunti. Perunat saavat mennä vähän rikki niin että pata on sakeaa.
Tarjoile smetanan kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti