lauantai 24. marraskuuta 2012

JOULUNODOTUSTA ILMASSA
Joulussa on melkein parasta valmistelu ja odotus. Se kun saa kaivaa sisustukseen vähän punaista, vähän lisää valoja, vähän kaikkea... Kuulun siihen ihmisryhmään, joka vaihtaa sisustusta vuodenaikojen mukaan. Kaapeissa on kaikille neljälle vuodenajalle omat tekstiilinsä ja koriste-esineet. Tämä on se aika, kun kaivan esiin kaikenlaista punaista. Tyynyliinat sohvatyynyihin, fleecepeitot sohvankulmalle, pöytätabletit pöydille ja kaikkea pientä kivaa. Punainen on ehdottomasti joulunajan värini. Se lämmittää jo pelkästään värinsä puolesta.
Erilaiset valot ulkona ja sisällä tuovat myös oman tunnelmansa. Ja valoa tähän vuodenaikaan tarvitaankin paljon.
 Olen myös enkeli-ihminen eli rakastan enkeleitä. Olenkin kerännyt niitä vuosien varrella sieltä ja täältä ja tähän minikasvihuoneeseen, johon viime jouluna tein tonttumaiseman, rakensin nyt kuusen valoineen ja enkeleineen. Se toivottaa kaikki sisääntulijat eteisen penkillä tervetulleeksi!
 Joka vuosi pitää saada myös jotain uutta vanhojen juttujen lisäksi. Tänä vuonna se uusi syntyi parista pöytätabletista. Ostin Christmas Greetings - puuvillaisia tabletteja pari kappaletta, ompelin ne yhteen ja laitoin sisään vanhan tyynyn. Kangas on ihanaa, vähän karkeaa puuvillaa ja painatus on kaunis.

 Pipareita meillä on leivottu jo pariin kertaan. Tekevät niin hyvin kauppansa, että taas on purkki melkein tyhjänä. Kaivan myös aina esille muutama vuosi sitten ostamani jättikokoiset kanelitangot. Eivät tuoksu enää, mutta ovat kauniin näköisiä.



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Titta! Joulunaika on niin ihanaa ja kaikki siihen liittyvät valmistelut myös.

      Poista