perjantai 23. marraskuuta 2012

PIKKUJOULUATERIA
 Meidän perheessä naisväki on jonkun verran joulusta hullaantuvaa sakkia. Tytär on jo aikapäivää sitten tehnyt listoja joululahjoista (siis niistä, joita hän aikoo hankkia muille) ja kaivanut esiin pikkuhiljaa jouluvaloja. Tonttujakin on pari ilmestynyt jo lokakuun alussa keittiön nurkalle tiirailemaan touhujamme. Perheen äiti hankkii perinteisesti ensimmäiset joululahjat muille Stockan Hullujen päivien aikaan - mahtava tarjonta ja kulujen hajoittaminen useammalle kuukaudelle! Miesväki vain huokailee ja toivoo ettei kukaan kysy mitään ja ettei ainakaan tarvitse osallistua!
 
Paitsi silloin, kun on kyse syömisestä. Tänä viikonloppuna meillä alkaa virallinen joulunaika. Perinteisiimme kuuluu pikkujouluviikonloppuna tontun vierailu lauantain päiväkahviaikaan. Tonttu tuo yleensä oven taakse paketin, joka sisältää joulukalenterin (edelleen vaikka lapset ovat jo parikymppisiä!) ja jotain pientä kivaa. Tänä vuonna poikkeuksellisesti tytär on lauantaina töissä, joten tontun vierailu ajoittui jo perjantai-iltaan. Lahjakassien avaamisen jälkeen oli vuorossa herkutteluosuus.
 
 Tytär oli paistanut iltapäivällä pienen kinkun ja tehnyt ohjeitteni mukaan porkkanalaatikot. Pakastimen perukoilta onneksi löytyi vielä äitini tekemät lanttu- ja perunalaatikot, aah!
Lisäksi meillä tarjoiltiin rosollia (helppo ja kaikille sopiva versio: omena- ja punajuurikuutioita, etikkapunajuurten liemellä maustettua ja värjättyä kermavaahtoa), mätiä - sipulia - smetanaa, vihersalaattia ja fetaa sekä jälkiruoaksi luumurahkaa. Yhteen ääneen totesimme, että kyllä joulunajan ruoat ovat ihania. Sitä paitsi on hyvä harjoitella ennakkoon, ennen kuin on varsinaisen jouluherkuttelun aika! 
 PORKKANALAATIKKO

1 kg porkkanoita
vettä, suolaa
2 dl puuroriisiä
Lisäksi:
2 dl maitoa
1 dl ruokakermaa
2 munaa
suolaa, sokeria, valkopippuria, muskottipähkinää
Pinnalle:
korppujauhoja
voi- tai margariinikokkareita

Keitä kuoritut ja paloitellut porkkanat vähässä, suolalla maustetussa vedessä pehmeiksi (n. 20-30 min). Jäähdytä ja soseuta keitinveteen sauvasekottimella. (Vaihtoehtona käytä 1 kg valmista porkkanasosetta).
Kypsennä riisi suolatussa, vähässä vedessä. Jäähdytä ja lisää porkkanasurvokseen.
Sekoita munat ja maito. Kaada porkkana-riisiseokseen ja mausta makusi mukaan.
 Kaada seos uunivuokiin ja tasoita pinta. Paina lusikalla kuvioita ja ripottele päälle korppujauhoja ja muutama voinokare.
Kypsennä laatikoita 175 C n. 45min.
 LUUMURAHKA

2 dl vispikermaa
2 dl maitorahkaa
1 dl luumumarmelaadia
sokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sekaan maitorahka ja luumumarmelaadi. Sekoita ja mausta tarvittaessa sokerilla. Koristele esimerkiksi  pipareilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti