keskiviikko 20. helmikuuta 2013

KINKKUKIUSAUS
 Olin ostanut ahneuksissani pari pussia kinkkusuikaleita jostain tarjouksesta ja toinen pussillinen upposi melkein kokonaan sunnuntain pizzaan. No toiselle pussilliselle piti keksiä jotain käyttöä, joten tänään perhe sai iltaruoaksi kinnkukiusausta. Lisäsin perunan lisäksi raastettua porkkanaa sekaan, että sain siitä vähän ruokaisampaa. Ja sen lisäksi porkkanasta tuli vähän makeutta kinkun suolaisuutta tasoittamaan. Kunhan malttaa antaa vuoan olla uunissa tarpeeksi pitkään, että kerma ehtii imeytyä ja perunat kypsyä, kiusauksesta tulee syötävän hyvää.
 
KINKKUKIUSAUS
 
kinkkusuikaleita
jauhoisia perunoita
sipuli
iso porkkana
suolaa
pippuria
3-4 dl ruokakermaa
 
Kuori perunat ja tee niistä ohuita viipaleita. Raasta porkkana karkeaksi raasteeksi.
Laita uunivuokaan pohjalle perunaviipaleista puolet, niitten päälle reilu kerros porkkanaraastetta ja seuraavaksi silputtu sipuli ja kinkkusuikaleet. Viimeiseksi laita kerros perunaviipaleita ja ripottele niitten päälle suolaa ja pippuria. Kaada vuokaan viimeiseksi ruokakerma.
Paista 200 C uunissa noin tunnin ajan, kunnes kerma on melkein imeytynyt, mutta ruoka on vielä mehevää ja pinta on ruskistunut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti