sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

KOKONAINEN PORSAANFILE JA UUNIJUUREKSIA
 Sunnuntaisin on yleensä aikaa paneutua ruoanlaittoon, mutta tänään oli tullut lunta pihan täydeltä ja lumitöissä vierähti oma aikansa, joten taas kerran mentiin helpolla hyvää -linjalle. Ja uskomattoman hyvää ja kehuja perheeltä tulikin possun sisäfileestä, jonka pintaa sipaisin erinäisiä mausteita ja lykkäsin uuniin tulemaan "itsekseen" juuresten kanssa. Ruoka oli puolisen tuntia kiertoilmauunissa ja sen jälkeen kastikkeen tekemiseen meni viitisen minuuttia. Ei siis todellakaan hikoilua hellan ääressä -touhua! Kannattaa kokeilla!
 
 
 
KOKONAINEN PORSAAN SISÄFILE UUNISSA
 
n. kilon painoinen porsaan sisäfile
oliiviöljyä
soijakastiketta
suolaa
mustapippuria
valkosipulinkynsiä
 
Laita possun file uunivuokaan ja kaada päälle tasaisesti oliiviöljyä. Sen jälkeen kaada soijaa lihalle tasaisesti. Mausta reilusti suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Pistele veitsellä pieniä viiltoja ja laita niihin kuorittuja valkosipulinkynsiä (puolitin isoimmat kynnet). Laita vuoka kiertoilmauuniin 180 C ja paista noin puoli tuntia.
Paista samaan aikaan kiertoilmauunissa uunipellillä kuorittuja, paloiteltuja peruna- ja bataattilohkoja, jotka olet kostuttanut öljyllä ja ripotellut päälle suolaa.
 
Ota liha ensin uunista, kaada lihasta irronnut neste pieneen kattilaan ja laita sen jälkeen lihan päälle folio ja anna lihan vetäytyä vähän aikaa.
 
Kuumenna kattilassa oleva neste, lisää desin verran vettä ja ruokalusikallinen jauhoja ja sekoita reippaasti vispilällä. Lisää desi ruokakermaa ja saman verran mustapippurikermaa. Maista ja lisää tarvittaessa vähän suolaa.
 
Tarjoile viipaloitu liha kastikkeen, uunijuuresten ja salaatin kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti