lauantai 13. huhtikuuta 2013

NAUDAN SISÄFILE JA RAHKAOMENAJÄLKKÄRI
 Tietokoneeni oli vähän aikaa huoltotoimien kynsissä ja siksi myös täällä blogin puolella on ollut hiljaista. Nyt taas kaikki pelaa, eikä mitään kuvia tai tiedostoja hävinnyt, joten voin huokaista ja jatkaa kirjoittelua.
Eilen kokeiltiin naudan sisäfilettä vähän eri tavalla, sillä usein siitä tulee paistettua pihvit. Nyt paistettiin pinnat nopeasti "kiinni" ja laitettiin liha kokonaisena paistomittarin kanssa uuniin.
 
 Täytyy taas kerran kehuskella ihanalla Electroluxin uunillani, jossa on oma paistomittari mukana. Sen kun laittaa vaan mittarin toisen pään lihaan ja toisen uuniin, asettaa toivotun lihan sisälämpötilan valikkoon ja odottelee, kun uuni huutelee, että valmista on! Tämän ja monen muun toiminnon lisäksi uunissa on pyrolyysi-puhdistus, joka itsekseen n. 400 C kuumuudessa puhdistaa uunin sisäpinnat täydellisesti. Ei voi muuta kuin ihailla nykytekniikkaa!
 
 Lisukkeeksi tein peruna-porkkanagratiinin myös vähän eri tavalla kuin ennen ja siitä tuli myös hyvää. Tosin aika uunissa oli pidempi kuin alkuperäisessä ohjeessa. Ohjeet tämän päivän herkkuihin jälkkäriä lukuunottamatta löytyivät Ruokalan nettisivuilta eli myös herkullinen ja helppo punaviinikastike, joka täydensi lihan makunautinnon. Vähän näitä reseptejä tulee aina muunneltua eli kirjaan tähän reseptit siten, kuin meillä ne tehtiin.
 
NAUDAN SISÄFILE KOKONAISENA UUNISSA
 

1 kokonainen naudan sisäfilee
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia
ruokaöljyä
 
Hiero lihan pintaan ruokaöljyä ja ruskista se kauttaaltaan kuumalla paistinpannulla. Mausta filee hyvin suolalla, mustapippurilla ja tuoreella timjamilla. Pistä paistolämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan ja paista fileetä 175 C uunissa kunnes sen sisälämpö on 54-57 astetta. Ota filee pois uunista ja kääri se folioon vetäytymään noin vartiksi. Tässä vaiheessa lihan sisälämpötila vielä nousee muutaman asteen, jolloin liha on kypsyysasteeltaan medium. Itse paistoimme lihan 57 asteeseen.
Leikkaa liha vetäytymisen jälkeen viipaleiksi ja ripottele leikkuupinnalle sormisuolaa.
PUNAVIINIKASTIKE 
 
4 dl hyvää lihalientä
1 dl punaviiniä
2 rkl balsamiviinietikkaa
3 oksaa tuoretta rosmariinia tai timjamia
2 valkosipulinkynttä
0,5 rkl maizenaa
nokare voita
mustapippuria
suolaa
 
Mittaa kattilaan lihaliemi, punaviini, balsamiviinietikka, yrtit ja valkosipulin kynnet. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 15-20 minuuttia hiljaa poreillen (itse annoin kastikkeen kiehua noin 45 minuuttia). Siivilöi yrtit ja valkosipulit pois ja kaada kastike takaisin kattilaan. Sekoita maizena vesitilkkaan ja suurusta kastike. Tarkista maku ja mausta mustapippurilla sekä tarvittaessa suolalla. Voit halutessasi viimeistellä kastikkeen parilla voinokareella.
PERUNA-PORKKANAGRATIINI 
 
6 isoa jauhoista perunaa
3 porkkanaa
1 sipuli
3 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria
tilkka ruokaöljyä
 
Viipaloi perunat ja porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Hienonna sipuli ja kuullota ne pehmeiksi öljyssä kattilassa ja lisää mukaan perunat ja porkkanat. Sekoita pari kertaa ja kaada kattilaan kerma. Mausta suolalla ja maustapippurilla. Anna kerman kiehahtaa niin, että se hieman paksuuntuu. Kaada perunat ja kerma kevyesti voideltuun uunivuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa n. 45 minuuttia. Laitoin perunat lihan kanssa uuniin ensin 175 asteeseen (n. puoli tuntia) ja kun liha otettiin pois, nostin lämpötilaa ja annoin olla sen aikaa (n. puoli tuntia), kun liha vetäytyi.
Kuumenna kerma kattilassa juuresten kanssa, jolloin kypsyminen alkaa nopeammin.
Ihanan helppo punaviinikastike täydensi ruokanautinnon.

 
RAHKA-OMENAJÄLKKÄRI  (4 hengelle)
 
1-2 omenaa
½ dl vettä
½ dl hillosokeria
1 tl kanelia
1 dl kuohukermaa
½ purkki maitorahkaa (100 g)
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2-3 Digestive-keksiä
 
Tee ensin omenahilloke. Kuori ja viipaloi omenat kattilaan. Itse käytin viime kesän omenasatoa, jotka aina pakastan valmiina viipaleina - helppoa siis. Laita kattilaan vesitilkka ja hillosokeri. Sekoita koko ajan ja pilko omenoita niiden pehmetessä. Keitä sen aikaa, kunnes omenoista ja sokerista tulee paksuhkohilloke. Omenat saavat jäädä "paloiksi" eli ei ole tarkoitus keittää niitä soseeksi. Laita hillokekattila jäähtymään esim. kylmään vesihauteeseen.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita siihen rahka. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
Kokoa jälkiruoka esim. laseihin. Murskaa sormilla puolikas Digestive-keksi lasin pohjalle, laita päälle reilu ruokalusikallinen kerma-rahkavaahtoa ja sen päälle neljäsosa omenahillokkeesta. Seuraavaksi taas reilu ruokalusikallinen vaahtoa ja päälle vielä neljäsosa Digestive-keksimurua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti