tiistai 14. toukokuuta 2013

KISÄEVÄÄT -
SUOLAINEN PIIRAKKA JA OLUTTA
 Jääkiekon MM-kisojen aikaan ihmiset kokoontuvat kuka minnekin yhdessä jännittämään Suomen menestystä kisoissa. Tärkeää yhdessäolon lisäksi on tietenkin kisaeväät eli kuka mitäkin haluaa napostella ja juoda pelien tiimellyksessä. Sipsit ja olut on aina taattu perussuosikki ja sen lisäksi tietty kaikenlaiset muut erilaiset suolaiset naposteltavat. Itse tein tänään herkuteltavaksi pepperoni-paprika-ruohosipuli-piirakan ja juomana on olutta. Nyt jännittämään!
 
PEPPERONI-PAPRIKA-RUOHOSIPULIPIIRAS
 
Pohja
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl kauraleseitä
½ dl juustoraastetta
½ tl leivinjauhetta
100 g margariinia
½ dl kylmää vettä
 
Täyte
ruohosipulituorejuustoa
pepperonia
½ suippopaprika
juustoraastetta
2 munaa
1 dl ruokakermaa
2 dl maitoa
mustapippuria
 
Sekoita vettä lukuunottamatta kaikki pohjan aineet pikaisesti keskenään monitoimikoneella tai käsin. Lisää lopuksi vesi ja sekoita pikaisesti. Ei haittaa vaikka taikina jäisi vähän murumaiseksi, sen saa kuitenkin paineltua piirakkavuokaan hyvin.
Levitä piiraspohjalle ruohosipulituorejuustoa ohuelti. Ripottele päälle pieniksi kuutioidut pepperonit ja paprikat. Laita niiden päälle juustoraastetta oman maun mukaan. Sekoita keskenään munat, kerma ja maito sekä pippuri. Vatkaa ne kevyesti ja kaada piirakan päälle. Paista 200 C uunissa n. 30 min.











2 kommenttia:

  1. Kääpiölinnassa olisi tarjolla askaresta blogihaasteen muodossa. Saa tarttua haasteeseen, jos siltä tuntuu, mutta ymmärrän jos ei innosta :)

    Löytyy osoitteesta http://kaapiolinna.blogspot.fi/2013/05/aitoo-asiaa-11-kysymysta-ja.html

    VastaaPoista