torstai 4. heinäkuuta 2013

KAIKKEA HYVÄÄ KESÄISEN REMPPAPÄIVÄN ILTAAN; BROILERIA, PERUNASALAATTIA, COLE SLAW, BALSAMICO-MANSIKAT...

Oma osuuteni wc-remontista sujui tänään nopeasti; seinien maalaaminen toiseen kertaan ja välillä siivoiluja. Mies hoiti laatoituksen ja siinä riittikin puuhaa. Pikku hiljaa tulee valmista ja ylihuomenna on sitten laattojen saumauksen vuoro. Huomisen hommat on vielä vähän hakusessa.

No, päivällä syötiin eilistä makaronilaatikkoa, joten illaksi piti vähän panostaa. Ostin pitkästä aikaa valmiiksi marinoituja broilerin fileitä, kun valkosipuli-yrtti-marinadi kuulosti aika hyvältä ja maistui vielä paremmalta. Pariloin broilerit pannulla ja seuraksi valmistin perunasalaattia, amerikkalaista kaalisalaattia eli cole slawta Pirkan reseptillä ja jälkkäriksi Balsamico-mansikoita. Marinoidut mansikat ovat niin ihanan makuisia vaniljajäätelön kanssa, ettei parempaa kesäistä jälkiruokaa juuri ole!


COLE SLAW

½ varhaiskaali (n. 500 g)
2 porkkanaa

Kastike:
1 dl kermaviiliä
1 dl kevytmajoneesia
1 rkl sinappia
1-2 rkl sitruunamehua
½ tl sokeria
½ tl suolaa
rouhittua mustapippuria
persiljaa

Suikaloi kaali ohueksi suikaleeksi ja raasta porkkanat. Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää kaali ja porkkana sekaan. Anna maustua jääkaapissa vähän aikaa. Koristele persiljalla.
BALSAMICO-MANSIKAT

2-3 dl mansikoita
2 rkl balsamicoa
2 rkl sokeria
4 isoa basilikan lehteä
 
Viipaloi mansikat. Laita sekaan balsamico, sokeri ja ohuiksi suikaloidut basilikan lehdet. Sekoita ja anna maustua jääkaapissa jonkun aikaa. Tarjoile jäätelön kanssa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti