lauantai 13. heinäkuuta 2013

KANTTARELLIKEITTO,
RATATOUILLE JA KANAA,
JUGURTTIA JA HUNAJAA
- MAKUJA MEILTÄ JA MUUALTA
  Aurinkoinen lauantai on tullut vietettyä turistina Helsingissä - ihmetellen ja kävellen jalat muhennokseksi. Kotona ehdin vielä hetken aikaa olla pihalla auringon paahteessa, kunnes tuntui, että tämän päivän lämpöannos oli täynnä. Ja muhennos toi mieleen ratatouillen, jota en koskaan vielä ole tehnyt. Ihmeellistä, kuinka paljon ruokia on olemassa, joita ei ole koskaan syönyt tai tehnyt. Tuntuu, että viimeisen vuoden aikana, jolloin olen tätä blogia kirjoitellut, olen kokeillut tosi paljon kaikkia uusia makuja. Siis loistava harrastus tämä bloggailu!
Toissapäivänä tyttäreni kävi myös saalistamassa kanttarelleja, joista on jo tehty yksi kastike jauhelihapihvien kanssa. Sieniä tuli niin paljon, että tänään päätin tehdä alkuruoaksi ihanan samettisen kanttarellikeiton ja vielä saatiin pakastimeen yksi pussillinen sieniä.
Alkukeiton jälkeen siis suunnitelmissa tuo ratatouille ja sen kanssa marinoin pikaisesti kananfileitä vähän öljyssä ja rakuunassa. Tietty myös hiukan suolaa ja pippureita - ei muuta.
Jälkiruoka syntyi siitä kutkuttavasta ajatuksesta, että muutaman päivän kuluttua pakkaamme laukkumme ja suuntamme viikoksi Samoksen saarelle. Eli kreikkalaista/turkkilaista jugurttia ja juoksevaa hunajaa. Yksinkertaista, mutta niin hyvää.




RATATOUILLE
 
1 munakoiso
1-2 kesäkurpitsaa
1 sipuli
1 kevätsipuli (tai 2 tavallista)
(3 valkosipulin kynttä)
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
3 tomaattia
1 dl vettä
2 dl paseerattua tomaattia
suolaa
mustapippuria rouhittuna
muutama oksa timjamia
1 laakerinlehti
1 rkl hunajaa
 
Tee tomaatteihin ristiviillos ja kasta ne kiehuvaan veteen n. 15 sekunniksi, jolloin kuori irtoaa helposti. Kuori tomaatit. Viipaloi sitten munakoiso ja laita viipaleet leikkuulaudalle.  Ripottele päälle suolaa ja "itketä" niitä sen aikaa, kun pilkot kaikki muut kasvikset kuutioiksi. Pyyhi munakoisot talouspaperilla kuivaksi ja kuutioi myös ne.


 Laita pannuun vähän öljyä ja kuullota sipuleita ja kesäkurpitsoita jonkun aikaa, kunnes ne vähän pehmenevät. Siirrä ne kattilaan tai pataan,jonka pohjalle olet laittanut desin vettä.
 Seuraavaksi kuullota pannulla paprikat ja munakoiso ja lisää lopuksi päälle tomaatit.
 Sekoittele vähän aikaa ja siirrä nekin sitten pataan. Lisää pataan mausteet ja paseerattu tomaatti. Anna kiehua puolisen tuntia (tai ylikin) ja sekoittele aina välillä.  Anna osan nesteestä haihtua.
Lisää lopuksi loraus hunajaa. Tarjoa fetakuutioitten kanssa.


 Paistoin pikaisesti marinoidut broilerin fileet parilapannulla.
 Kanttarellikeiton tarjoilin alkuruokana vanhoista isoista teekupeista, jolloin kenenkään ei tule ahmittua sitä niin paljoa, ettei pääruoalle jäisi tilaa.

 Fetakuutiot pyöristävät mukavasti ratatouillen makuja.
 Maailman helpoin, mutta varmasti yksi parhaista jälkiruo'ista syntyy jugurtista ja hunajasta. Lähes täydellisen aterian täydellinen lopetus!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti