maanantai 15. heinäkuuta 2013

VALKOSUKLAINEN MUSTIKKAKAKKU
YSTÄVILLE
JA MUITA HERKKUJA
 Valloittavat, aurinkoiset lomapäivät jatkuvat aina vaan. Tänä kesänä olen tapaillut lyhyen ajan sisällä enemmän ystäviä kuin koskaan. Ja monia sellaisiakin, joita en ole vuosiin nähnyt.
Tänään oli taas sellainen päivä, jolloin saimme huomata, että aika ei ole mitään, kun on kysymys ystävyydestä. On sama, näimmekö eilen vai useita vuosia sitten viimeksi, samat tunteet, välittömyys ja asioitten jakamisen ilo pulpahtavat saman tien pintaan. Se helppous, millä voi jutella, kertoa ja kuunnella, on aina vaan tallella. Ihanaa!
Ensin päällimmäiset kuulumiset pois alta ja sitten olikin kokkailujen vuoro. Olimme sopineet emännän kanssa, että hän tarjoaa juotavaa ja me vieraat tuomme syömiset. Itse olin jo eilen valmistanut hyydytetyn mustikkakakun - tällä kertaa valkosuklaisena ja tänä aamuna tein kotona focaccia -leipätaikinan ja otin sen mukaan kohoamaan. Se oli helppo tehdä paikan päällä loppuun ja paistaa uunissa.
Lisäksi olimme tuoneet mukanamme kaikenlaisia salaattitarpeita, joten emäntä kaivoi kylmästä kuohuvaa! Ihania makuja hyvässä seurassa, eipä voisi olla sen parempaa!

Salaatti koottiin nektariineista, kirsikkatomaateista, paprikasta ja jääsalaatista. Lisäksi paistettiin halloumi-juustoa ja erikseen oli vielä lisänä ihanan mehukasta hunajamelonia sekä ilmakuivattua kinkkua. Tuore, vastapaistettu focaccia, jossa päällä oli aurinkokuivattuja tomaatteja ja juustoraastetta, täydensi aterian.

HYYDYTETTY VALKOSUKLAINEN MUSTIKKAKAKKU

200 g kaurakeksejä
70 g margariinia

Täyte:
2½ dl Flora vanillaa
1 prk (200 g) sitruunarahkaa
½ dl sokeria
100 g valkosuklaata
3-4 liivatetta
3 rkl sitruunanmehua
2-3 dl tuoreita mustikoita

Koristeluun:
mustikoita
sitruunamelissan lehtiä

Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu rasva.
Painele seos leivinpaperilla vuoratun, irtopohjaisen (20 cm) vuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Itse käytin 4 liivatetta, mutta 3 olisi ehkä riittänyt.
Vaahdota Flora vanilla niin kovaksi vaahdoksi kuin mahdollista. Sekoita sekaan sokeri ja rahka. Pilko valkosuklaa veitsellä rouheeksi, se saa jäädä osin pieniksi paloiksi. Sekoita suklaat vaahtoon. Kuumenna sitruunamehu ja sekoita siihen puristetut liivatteet. Sekoita se juoksevana nauhana seokseen. Lisää lopuksi mustikat varovasti käännellen sekaan, etteivät ne mene rikki. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
Koristele.
 



2 kommenttia:

  1. Kyläkaupan hyllystä löytyi valkosuklaata ja nyt leivonnainen on hyytymässä huomisia vieraita varten, namm. Maistelin massaa, johon en lisännyt yhtään sokeria. Minusta se oli raikkaan makuista ja huomennahan sen sitten lopullisesti maistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti maistui vieraille ja teille. Omasta mielestäni tämä on yksi parhaimman makuisia kakkuja, joita voi tuoreista mustikoista tehdä!

      Poista