torstai 3. lokakuuta 2013

RAEJUUSTOMUFFINSSIT
  Olin luvannut tyttärelleni, että tänään leivotaan. Eli kun tulin jumpan jälkeen hikisenä ja vähän väsähtäneenä kotiin, ei auttanut muu kuin suihkun jälkeen ryhtyä tuumasta toimeen. Jotain suolaista iltapalaa oli toiveena ja päädyttiin kokeilemaan jostain lehdestä aikanaan repäisemääni muffinssireseptiä.
Olipa ihanan mehevä lopputulos, kun taikinaan upotettiin paljon raejuustoa ja juustoraastetta. Kaapissa oli jäljellä myös vähän kuivattuja tomaatteja, joten käytettiin niitä aurinkokuivattujen sijaan. Ja aina välillä jotain unohtuu, kun on kaksi kokkia touhuilemassa. Eli unohdettiin voidella muffinssit ja laittaa päälle siemeniä vaikka niitä olin jo reseptiä lukiessani hehkutellut... Lopputulos oli kuitenkin tosi hyvän makuinen ihan sellaisenaan. Varmasti jonkun kasvissosekeiton kanssa maistuisivat erittäinkin hyvin.
RAEJUUSTOMUFFINSSIT
 
200 g raejuustoa
2 dl juustoraastetta
2 munaa
(½ dl silputtuja aurinkokuiv. tomaatteja)
½ tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
n. 5 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua margariinia
Pinnalle:
munaa
siemeniä (auringonkukan, seesamin tai pinjan)
 
Sulata rasva ja anna jäähtyä. Sekoita raejuuston joukkoon juustoraaste, munat, tomaatit ja suola. Yhdistä leivinjauhe jauhoihin ja lisää seos taikinaan. Lisää lopuksi rasva. Lisää tarvittaessa jauhoja. Taikina saa olla melko kosteaa, mutta ei löysää.
Lusikoi taikina muffinssivuokiin. Sipaise pinta munalla ja ripottele päälle siemeniä. Älä täytä vuokia ihan täyteen. Paista 200 C uunissa n. 15-20 min.
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti