maanantai 20. tammikuuta 2014

LEMPEÄÄ TULISUUTTA PAKKASPÄIVÄN ILTAAN CURRYILLA
 Pakkaspäivä vaatii ruoalta lämpöä ja ainakin pientä tulisuutta. Intialaisissa tai siis Findialaisissa ruoissa yhdistyvät molemmat.  Kanacurrya on tullut tehtyä ennenkin, mutta tänään tein ensimmäistä kertaa linssicurrya. Tosi hyvää oli sekin eli kasvissyöjille oma currynsa vaikka maistui kyllä kaikille lihansyöjillekin.

Naanleipäkokeilu ei mennyt ihan putkeen. Hain sellaista reseptiä, jolla saisi tehtyä niitä ohuita leipiä, joita saa intialaisista ravintoloista. Kokeilin siis tällaista nopeaa, ei nostatettavaa taikinaa. En tiedä oliko se vähän liian kauan uunissa vai tekikö pelkkä soodalla kohotus myös makuun vähän omituisen vivahteen. Toisaalta tällaisen ruoan kanssa kyllä uppoaa leipä kuin leipä. Se tasoittaa tulisia makuja yhdessä jugurtin kanssa.





LINSSICURRY

1 iso sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
2 dl paseerattua tomaattia
3 dl vettä
2 dl kuivia vihreitä linssejä
2 tomaattia
kasvisliemikuutio
1 tl paprikajauhetta
1-2 tl currya
½ tl juustokuminaa eli jeeraa

2 dl kookoskermaa


Katso linssipakkauksesta, pitääkö linssejä liottaa. Itse huuhtelin ne ensin ja sitten liotin reilun puoli tuntia. 
Kuullota sipuli ja valkosipuli tilkassa öljyä. Kaada ne kattilaan. Lisää kattilaan 1 dl vettä, pilkotut tomaatit, paseerattu tomaatti ja kasvisliemikuutio sekä mausteet. Anna kiehua hiljalleen vähän aikaa.
Kaada kattilaan linssit ja päälle 2 dl vettä ja anna hautua n. 20 minuuttia. Kun linssit ovat valmiit (eli vähän pehmenneet) kaada joukkoon purkillinen kookoskermaa. Anna kuplia hetken ja tarkista maku. 
Tarjoile lisäksi halutessasi riisiä, luonnonjugurttia ja naanleipää.


NOPEA NAAN-LEIPÄ

5dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl ruokasoodaa
50 g voita
2 dl maitoa
2 dl luonnonjogurttia

Sekoita (siivilöityihin) jauhoihin suola ja leivinjauhe.
Lisää seokseen maito, jogurtti ja puolet sulatetusta voista.
Sekoita nopeasti – älä vaivaa taikinaa liikaa, jotta se ei sitkisty. Nosta taikinasta (esimerkiksi puuhaarukalla) voidellulle pellille (tai leivinpaperille, jonka olet voidellut)taikinakokkareita. Taputtele jauhotetulla kädellä kokkareet ohuiksi leipäsiksi.
Paista 275 asteessa 7–10 minuuttia, kunnes pinnalla on ruskeita täpliä ja pinnan kuori kupruilee. Voitele kypsät leivät lopulla voisulalla.




Pakkaspäivän tunnelmia ja kynttelikkö vielä ikkunalla vaikka auringon valo alkaakin jo voittaa pimeyden.

2 kommenttia:

  1. Linssicurrya kokeilen perjantaina. Naan leipään löytyy todella hyvä ohje valion sivuilta, nesteenä siinä on turkkilainen jugurtti. Kokeile seuraavaksi sitä ohjetta�� T, Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Curryn valmistaminen kannattaa, oli todella hyvää. Ja sille ihanalle, nuorelle kokillesi voisit tehdä tuota kanacurrya ;)
      Naan-leipään mulla on yksi hyvä ohje, mutta pakko aina testata uusia - ehkä siis tuo ehdottamasi seuraavalla kerralla, kiitos :)

      Poista