lauantai 15. helmikuuta 2014

JÄLKIRUOKAA YSTÄVÄNPÄIVÄKSI
 tai muuten vain
ja muuta pikkusuolaista
 Vielä kerran Ystävänpäiväideoita eli kun on monta ideaa, ei kaikkia ehdi yhden päivän aikana toteuttaa! Tällainen supersimppeli idea jälkiruoaksi tuli loppuviikosta mieleen. Ja eihän tämän toteuttamiseen mitään erityistä päivää tarvita, aina on hyvä aika piristää läheisten mieltä!
Tänään käytiin myös ostoksilla ja vihdoin löytyi aika hyvä mandoliini Stockmannilta. Juu, ei tule soiteltua tämänkään jälkeen kovin paljoa, mutta erilaiset raasteet ja lastut valmistuvat nopeammin kuin ehtii ajatellakaan. Eli mandoliinikokeilun myötä tehtiin kisakatsomoon juureslastuja. Ja ne kaupasta ostetut, osittain erikoisen makuiset lastut eivät siis ole mitään omatekoisiin verrattuina. Vähän on vielä säätämistä siinä, että saisi lastut kuivamaan rapeiksi ilman kärähtämistä, mutta pikku hiljaa harjoitus tekee mestarin - näin uskon. Nyt herkuttelemaan ja jännittämään urheilun pariin.
LEIPÄJUUSTO MANSIKKAPEDILLÄ

leipäjuustoa
n. 1-2 dl pakastemansikoita
1-2 rkl sokeria

Laita vähän sulaneet, vielä kohmeiset mansikat pieneen kulhoon. Lisää sokeria maun mukaan ja soseuta sauvasekoittajalla tasaiseksi kastikkeeksi. Laita kastiketta pienelle lautaselle.
Ota piparimuotilla paloja leipäjuustosta, laita ne eri lautaselle ja lämmitä mikrossa n. 30 sekuntia. Aseta leipäjuustosydämet mansikkapedille ja tarjoile heti.
JUURESSIPSIT

perunoita
bataattia
punajuuria
palsternakkaa
öljyä
suolaa
paprikajauhetta

Kuori juurekset ja leikkaa mandoliinilla ohuita siivuja niistä. Laita siivut kulhoon, kaada päälle vähän öljyä ja ripottele reilusti mausteita. Rakeinen myllysuola on erinomaista tähän tarkoitukseen. Sekoita siivuja niin, että niihin tarttuu öljyä ja mausteita tasaisesti. Levitä siivut leivinpaperilla suojatulle pellille.
Paista kiertoilmauunissa n. 175 C lastuja n. 15-20 min. Kääntele lastuja välillä, että ne paistuvat tasaisesti.
Lastut rapeutuvat vielä vähän uunista ottamisen jälkeen ja voit myös silloin lisätä niihin suolaa tai muita mausteita.
Tyttären kanssa teimme näitä ja käytimme vain yhden kutakin juuresta tai esim. bataatista ja palsternakasta vain pienet palat. Siitä huolimatta lastuja tuli kolmen pellillisen verran.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti