maanantai 21. huhtikuuta 2014

PÄÄSIÄISKAKKUNA LINNUN PESÄ

 Pääsiäisenä on aikaa syödä kaikenlaisia herkkuja ja myös tehdä niitä. Tämän kakun idean varastin Peggyn keittiöstä. Kakun idea jo alkuunsa oli mielestäni niin ihana ja hauskan oloinen, että se oli ihan pakko toteuttaa. Mutta kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä. Kakkutaikina ja sen paistaminen ei onnistunut ollenkaan niin kuin Peggyllä. Kun yritin alkaa leikata kakkua, huomasin, että se oli kuin mutakakkua. Ihanan kosteaa - ja mureni käsiin. Siitä ei siis ollut leikattavaksi ja täytettäväksi ja... Onneksi tyttäreni oli vieressä ja sanoi tyynen rauhallisesti: "Äiti, sun on varmaan tehtävä uusi kakku. Ja tee se sellaisella tavallisella pohjalla." No, ei siinä muu auttanut, kun oli luvannut viedä kakun mökille seuraavana päivänä kymmenelle hengelle herkuteltavaksi.
Menimme siis mökille haravointitalkoisiin ja sisareni kanssa teimme lounaan koko porukalle. Pinaattikeittoa ja pääsiäisleipiä ruoaksi ja jälkkäriksi mämmiä. Nuorisolle järjestettiin munien piilotus mökin pihapiirissä. Oma hauskuutensa oli siinä, ettemme laskeneet sisareni kanssa piilotettavien munien määrää, joten niitä saattaa löytyä vielä kesän korvallakin! Kahvin kanssa nautittiin sitten munienpiilotuksen jälkeen kakkua.
Sisaren tyttäreni auttoi mökillä vielä kakun koristelussa. Olin ostanut keltaiseksi värjättyä vaahtokarkkimassaa ja siitä Piipi muovaili kakun päälle suloiset pääsiäistiput. Kakku oli tosi makea, mutta kahvin kanssa aika täydellinen "pläjäys".


LINNUNPESÄKAKKU PÄÄSIÄISENÄ (n. 15 hengelle)


Pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
½ dl perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
Täyte:
½ prk vaniljarahkaa
1 dl vispikermaa
muutama säilykepersikan puolikas
½ dl sokeria
Kostutus:
persikan lientä
Kuorrutus:
100 g voita
200 g Philadelphia Marabou tuorejuustoa tai maitorahkaa
2 rkl kaakaojauhetta
50 g tummaa suklaata
7 dl tomusokeria (jos käytät rahkaa, tarvitset ehkä enemmän tomusokeria)


Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka.
Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kuivat aineet vaahdon joukkoon esim. nuolijalla varovasti käännellen, kunnes seos on tasaista.
Paista 200 C uunissa n. 30-40 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
Sekoita täytettä varten kuohkeaksi vatkattu kerma, rahka ja sokeri. Leikkaa kakku keskeltä halki. Samanaikaisesti leikkaa varovasti muotin avulla (esim. jälkiruokakippo) päälle pieni syvennys.
Kostuta ensin alapuoli kevyesti persikan mehulla. Leikkaa persikoita pieniksi ja ripottele niitä seuraavaksi ja niitten päälle rahkavaahtoa. Paina päällispuoli kakun päälle, kostuta persikan mehulla ja laita jääkaappiin peitettynä vetäytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Sekoita kuorrutusta varten aineet. Levitä ohut kerros kuorrutusta koko kakun päälle. Laita loput kuorrutuksesta pursotuspussiin ja pursota "oksia" pitkin ja poikin kakun päälle. Jätä keskiosa ilman oksia.
Tee esim. vaahtokarkkimassasta tipukoristeet ja täytä loppupesä suklaamunilla.

Tee pieni syvennys kakun päälle pesäksi.

Täytä kakku persikanpaloilla ja rahkavaahdolla.

Kuorruta kakku ohuesti ja huomioi syvennys.
Pursota kakun päällinen "oksilla" ja koristele.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti