sunnuntai 21. syyskuuta 2014

KIINALAINEN JUTTU
ELI KANARUOKIA KIINALAISITTAIN
 Tuli tehtyä pikainen reissu Pekingiin (kuten edellisestä päivityksestä saitte lukea); katsottiin nähtävyyksiä, nautittiin hoidoista, käytiin shoppailemassa ja tietenkin herkuteltiin kaikenlaisilla kiinalaisen keittiön herkuilla. Kyllä sitä ehtii kolmessa vuorokaudessa uskomattoman paljon!
No, tänne pitää tietysti kirjoitella niistä ruokakokemuksista. Hinta ei siellä päätä huimaa, halvimmillaan meidän neljän hengen porukka söi ja joi n. 4 eurolla (pari vesipulloa ja kolme eri ruokaa) ja kalleimmillaan n. 80 eurolla (japanilaista ruokaa alkuruo'ista jälkkäreihin, silmien edessä valmistettuna ja juomaa niin paljon kuin vatsa veti). Edullista siis! Ja mielenkiintoisia makuelämyksiä laidasta laitaan. Ja melkein aina tiedettiin, mitä syödään!
 Ensimmäisenä piti yrittää toistaa mahtavan sitruunakanan makuja. Tällä ensimmäisellä kerralla ruoasta tuli aika kirpeän sitruksinen, mutta maistui hyvältä myös näin ja kana itsessään onnistui hyvin. Alkuperäinen ruoka oli kuitenkin huomattavasti makeampaa, siirappista suorastaan. No, seuraavalla kerralla mittasuhteita muunnellaan, tässä kuitenkin kirpeän kastikkeen resepti.

SITRUUNAKANA

n. 450 g kanan minuuttipihvejä
½ dl maissijauhoja (maizenaa)
1 dl vehnäjauhoja
reilu teelusikallinen suolaa
voita/margariinia
öljyä
Kastike
1 ison sitruunan kuoriraaste ja mehu
3 rkl vaaleaa siirappia
1 rkl voita
2 tl maizenaa
1 rkl vettä

Tee ensin kastike. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori kattilaan. Purista sitruunan mehu päälle. Mittaa kattilaan siirappi ja voi ja anna kiehahtaa hetken. Sekoita maizena kylmään vesitilkkaan ja kaada samalla sekoittaen liemeen. Anna poreilla hiljakseen muutama minuutti. Ota kattila sivuun.
Sekoita maissi- ja vehnäjauhot sekä suola laakeassa astiassa. Kuorruta kanan ohuet pihvit molemmilta puolilta jauhoseoksessa. Kuumenna voi-öljyseos pannulla ja paista pihvit nopeasti kauniin ruskeiksi. Leikkaa pihvit poikkisyin suikaleiksi ja aseta tarjoilulautaselle. Kaada päälle kastike (voit vähän lämmittää sitä levyllä ennen tarjoilua, jos tarpeen). Tarjoile nuudelien kanssa.

Ensi kerralla vähennän vähän sitruunamehun määrää, jota tällä kertaa oli noin desi ja lisään siirappia. Katsotaan sitten, miltä maistuu. Lisäksi meillä oli lämmintä papulisäkettä, josta resepti myöhemmin, samoin kuin tyttäreni tekemästä cashew-kanasta, nam!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti