perjantai 24. lokakuuta 2014

SIENI-PEKONI-LASAGNE
 Erilaiset pastaruoat ovat varsinaista lohturuokaa ja niin ihanaa herkkua arkeen ja juhlaan. Yksi näistä perusherkuista on lasagne, jota voisin syödä mielin määrin, kun saan vuoan ulos uunista. Ja ainahan se tulee tehtyä jauhelihasta. Mutta. Tällä kertaa upotin lasagneen Aki Wahlmanin innoittamana suppilovahveroita ja päätin lisätä vielä lisäksi pekonia. Ja tietysti runsaasti juustokastiketta.
Mmmmm, ihanan tuoksun saattelemana tuskin maltoin odottaa, että lasagne vähän vetäytyi, lasi viiniä punaisen hohtavana ja lopulta haarukallinen höyryävää, juustokastikkeesta valuvaa herkkua suuhun. Ajatelkaa sitä nautintoa! Ja tehkää perässä!
SIENI-PEKONI-LASAGNE

n. ½ l suppilovahveroita
½ pkt pekonia (n. 5 pekonisiivua)
1 iso sipuli
1 rkl öljyä
1 prk (370 g) Mutti tomaattimurskaa valkosipulilla ja basilikalla maustettuna
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
Juustokastike
3 rkl margariinia
n. ½ dl vehnäjauhoja
n. ½ l maitoa
1 dl ruokakermaa
n. 1 dl Emmental-juustoraastetta
n. 1 dl kermajuustoraastetta
½ tl suolaa
rouhittua valkopippuria
ripaus (n. ½ tl) jauhettua muskottipähkinää

täysjyvälasagnelevyjä
juustoraastetta

Silppua sienet ja paista kuivalla pannulla, kunnes niistä irtoaa nestettä. Siirrä nesteineen eri kippoon. Silppua sipuli pieneksi. Leikkaa pekoni saksilla pieneksi ja laita kuivaan pannuun ruskistumaan. Kun pekoni on ruskistunut, säästä irronnut rasva pannuun ja nostele pekonit talouspaperin päälle eri lautaselle. Lisää öljyä pekonirasvan lisäksi pannuun ja kuullota sipulia öljy-rasvaseoksessa, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää sienet nesteineen joukkoon ja sekoita. Lisää maustettu tomaattimurska ja mausteet sekaan ja anna hautua.
Tee juustokastike. Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja sekoita ja anna kiehahtaa. Lisää maitoa pikkuhiljaa koko ajan sekoittaen. Lisää myös kerma ja mausteet. Sekoita koko ajan. Lisää suurin osa juustoraasteesta (säästä vähän päälle) ja anna sulaa.
Lisää pekonit sieni-sipulikastikkeeseen.
Aloita lasagnen kokoaminen.
Laita ensin sienikastiketta astian pohjalle. Laita päälle juustokastiketta ja niitten päälle lasagnelevyjä. Kokoa kerroksia samaan tapaan. Päällimmäiseksi tulee lasagnelevyjä ja niitten päälle juustokastiketta reilusti ja juustoraastetta.
Paista 175 C uunissa n. tunnin ajan, kunnes lasagne on päältä sopivan ruskeaa. Ota lasagne uunista ja anna vetäytyä n. 10 min. Nauti!
Ai niin, ja jälkiruoaksi tuli nautittua punaviinin kanssa TUC-keksejä hyvän Brie-juuston kera. Ja tällä kertaa lisänä ei ollut omenaa tai viinirypäleitä vaan tätini Liisan tekemää todella hyvää punaherukka-kesäkurpitsahilloa. Ihana päätös herkulliselle aterialle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti