perjantai 5. joulukuuta 2014

SUUSSA SULAVAT SUKLAA-TUOREJUUSTOMUFFINSSIT
 Viikon loppupuoli menee pienissä juhlatunnelmissa - eikä vähäisempänä tietenkään Itsenäisyyspäivän vietto. Meidän perheessä sen ympärille tosin keskittyy syntymä- ja nimipäiviä roppakaupalla. Ensimmäiset juhlaleivonnaiset tein perjantaiksi töihin eli halusin ilahduttaa myös työkavereitani. 
Olen saanut tämän reseptin ystävältäni vinkkinä ja pienellä lopputuunauksella sain aikaiseksi suklaiset ja pehmeän juustoiset muffinssit.
SUKLAA-TUOREJUUSTOMUFFINSSIT (n. 26 aika pientä muffinssia)

150 g margariinia
1 dl kaakaojauhetta (esim. van Houten)
½ dl turkkilaista jugurttia
3 munaa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
200g Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
1 kananmunan keltuainen
3 rkl tomusokeria
(Wiener nougat crushia - ei pakollinen)

Vatkaa munat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata margariini ja lisää siihen siivilän läpi kaakaojauhe ja sekoita. Lisää vielä jugurtti ja sekoita. Kaada seos muna-sokerivaahtoon ja sekoita pikaisesti. Lisää lopuksi vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Älä vaivaa, vaan sekoita vain nopeasti sekaisin.
Tee täyte. Sekoita kaikki täytteen aineet sileäksi.
Lämmitä uuni 175 C.
Laita taikinaa noin 2/3 verran muffinssivuokiin. Laita teelusikallinen täytettä taikinan päälle ja vetele lusikan varsipäällä muutaman kerran, että taikinat sekoittuvat vähän (eli marmoroituvat). (Ripottele pinnalle vähän Wiener nougat crushia.)
Paista uunin keskiosassa noin 20 min.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti