tiistai 28. huhtikuuta 2015

VAPPUILUA TIPPALEIVILLÄ
 Pieni varaslähtö vappuun otettiin tänään tyttäreni Annin kanssa, kun päätettiin monen vuoden jälkeen kokeilla tippaleipien valmistusta. Muistan, kun joskus vuosia sitten tein niitä; taikina levisi kattilassa muodottomaksi vaikka yritin toisella kädellä pidellä kauhaa, johon pursotin toisella kädellä taikinaa.
 Ajat ovat toiset ja systeemit kehittyvät. Apuna käytimme tänään valmista pyöreää stanssia, jota käytetään muuten esim. leivosten valmistukseen tai jonkun ruoka-annoksen kokoamiseen. Jos et omista sellaista, voit valmistaa itse sellaisen poistamalla esim. ananaspurkista kannen ja pohjan sekä irrottamalla paperin ympäriltä.
 Lopuksi tomusokerit pintaan ja simaa lasiin!
TIPPALEIVÄT (n. 20-25 kpl)

3 kananmunaa
1/2 tl suolaa
2 rkl sokeria
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 1/2 dl maitoa
3 1/4 dl vehnäjauhoja

n. litra öljyä
tomusokeria

Riko kananmunat kulhoon ja sekoita rakenne rikki. Lisää muut aineet ja sekoita sekaisin. Kaada taikina vahvaan muovipussiin ja sulje pussi.
Kuumenna öljyä kattilassa. Se on sopivaa, kun öljyyn pudotettu leipäpala ruskistuu n. minuutissa (tai jos käytössäsi on lämpömittari, anna öljyn kuumentua n. 180-200 C). Laita muotti öljyyn. Leikkaa muovipussin kulmaan pieni aukko.
 Valuta pussista taikinaa ohuena nauhana sikin sokin muottiin varovasti. Kokeilemalla huomaat minkä verran on sopivasti. Kun näyttää, että taikina alkaa ruskistua pohjasta, irrota muotti varovasti esim grillipihdeillä. Käännä tippaleipä ja valuta muottiin uusi satsi taikinaa. 
 Ota valmis tippaleipä leivinpaperille valumaan reikäkauhalla. Ripottele päälle runsaasti tomusokeria ja tarjoile.
 Taikina laitettiin vahvaan muovipussiin ja suojettiin napakalla pussinsulkijalla.
 Anni valutti taikinaa varovasti muottiin, koska pussia puristettaessa taikinaa tuli liikaa kerralla.
 Kolme eri vaiheessa olevaa tippaleipää.
Pellillinen sokeroituja herkkupaloja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti