torstai 14. toukokuuta 2015

MERVIN HALLOUMISALAATTI
Välillä eteen tulee resepti, jota ystävä kehuu, mutta itseä arveluttaa. Ai mikä arveluttaa. No, en ole liiemmälti rucolan tai aurinkokuivattujen tomaattien ystävä. Mutta halloumista pidän paljon. Joten kun ystäväni Mervi ylisti tätä suosikkisalaattiaan, päätin antaa sille mahdollisuuden. Onneksi! Sillä tästä taisi tulla nyt myös minun suosikkini. Juju tässä salaatissa piilee kastikkeessa. Sitä voi kukin tuunailla joko enemmän tai vähemmän tuliseksi. Ehdottomasti kannattaa ottaa to-do -listalle!
HALLOUMI-KIKHERNESAALAATTI

125 g halloumi-juustoa
1 tlk (425g / 265g) kikherneitä
1 dl aurinkokuivattuja tomaattikuutioita
50 g rucolaa
öljyä paistamiseen
Kastike:
1 valkosipulinkynsi
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 tl juoksevaa hunajaa
1/2-1 tl sambal oelek -maustetahnaa (chilitahna on voimakasta, mutta voit tämän annostelua säätelemällä säädellä tulisuutta)

Viipaloi halloumi. Valuta kikherneet ja aurinkokuivatut tomaatit liemistään ja kuutioi tomaatit. 
Sekoita rucola, kikherneet ja tomaattikuutiot keskenään.
Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi. Sekoita kaikki kastikkeen aineet keskenään. Sekoittele, kunnes ne ovat hyvin sekoittuneet. 
Kaada kastike salaatin sekaan ja kääntele, että kastike sekoittuu salaattiin.
Paista halloumiviipaleet vähässä öljyssä kuumalla pannulla siten, että ne saavat väriä. Nostele salaatin päälle. Tarjoile heti.
 Melkein kaikki salaattiin tarvittavat aineet löytyivät Pirkan valikoimista K-kaupasta. Eikä tämä ole maksettu mainos - toteampa vaan, että näppärää ja hyvät valikoimat!
 Salaattiin tuleva kastike oli niin hyvää, että sitä tulee varmaan käytettyä johonkin muuhunkin!
Tein epäluuloisena vain puolikkaan annoksen, mutta sehän loppui saman tien. Seuraavalla kerralla siis koko annos (ja ehkä vähän enemmänkin).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti