sunnuntai 22. marraskuuta 2015

JOULUISIA MAKUJA; 
LUUMU-KARPALO-KANELIOMENAMALJAT
 Oi, mitä herkkuja lauantai-iltaan saatiinkaan taas aikaseksi.
Mies savusti lohen omalla sähkösavustimella pihalla ja itse tein pitkästä aikaa palsternakka-kesäkurpitsapaistosta. Tämä intohimo ruoan tekemiseen on välillä huvittavaa, kun aina tekee mieli kokeilla jotain uutta. Siinä tulee sitten unohdettua niitä joskus kokeiltuja ja hyviksi havaittuja ruokia.
 Kaikkihan tietävät, että vasta savustettu kala on aina niin hyvää. Ja maistuu ihan taatusti jokaiselle. Ja tänään tuli taas onneksi mieleen myös herkullinen kasvisruoka, joten jääkaappiin viikko sitten hankittu palsternakka pääsi oikeuksiinsa. Herkullista!

 Ja lopuksi: jälkiruoka. Olin hankkinut purkillisen Valion kausimakurahkaa, luumu-kanelia. Sen maku on jo yksinään niin hyvä, ettei sitä tarvitse paljon muuhun sekoitella. Joten päädyin tekemään sille kaveriksi lämmintä, karamellisoitua kaneli-omenaa. Ja makeuden vastapainoksi tomusokeroin muutaman pakastekarpalon täydentämään makuja. Ihana tuoksu ja ihana maku! Helposti ja nopeasti! Jouluisia makuja vähällä vaivalla.
LUUMU-KARPALO-KANELIOMENAMALJAT (n. 4 annosta)

1 prk luumu-kanelirahkaa
1 iso vihreä (hapan) omena
50 g voita
n. 1/2 dl sokeria
1 tl kanelia
kourallinen karpaloita
tomusokeria

 Kuori ja kuutioi omena. Sulata voi ja sokeri kuumalla paistinpannulla. Lisää kaneli ja omenakuutiot. Sekoittele vähän aikaa, että omena vähän pehmenee ja karamellisoituu. Ota pannu pois liedeltä. Kierittele karpalot tomusokerissa pienessä kipossa.
 Kokoa annokset: laita pari lusikallista rahkaa lasin/jälkiruokakupin pohjalle, laita päälle reilu lusikallinen omenoita ja lopuksi ripottele päälle muutama "huurteinen" karpalo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti