maanantai 8. helmikuuta 2016

RAPEITA SEIPALOJA, HASSELBACKAN PERUNOITA JA VOI-VALKOVIINIKASTIKE
 Pitkästä aikaa tuli ostettua kaupasta seitifileitä. Niitä pakasteina myytäviä, joita on pussissa 5-7kpl. Hidas sulatus ja sen jälkeen voikin aloittaa ruoan valmistuksen. Eikä ole ruotojen nyppimistä. No kalassa itsessään ei paljon makua ole, joten maku on haettava muilla keinoilla. Meillä se oli tällä kertaa kastike. Ihana, voi-valkoviinikastike eli beurre blanc, ranskalainen kastikeklassikko. 
 Ja vielä klassiset Hasselbackan perunat lisukkeeksi. Niitä olen tehnyt viimeksi koulussa, joten jo oli aika iskeä niidenkin kimppuun. Kaikki reseptit kaivoin netistä eli helppoa on tänä päivänä ruoan valmistus. Niin, paitsi että se varsinainen tekeminen on sitten aina oma taiteenlajinsa. Ja siinä erityisesti se, että saa kaiken valmistumaan samaan aikaan. Pelkkää matematiikkaa, sanoisi joku. Sitäkin, mutta myös suunnittelua, valmistelua ja oman tekemisensä tuntemista. Että tietää, kuinka kauan vie kuoriminen ja pilkkominen ja freesaus ja kattaminen ja ja ja... Kaiken palkitsee sitten se istahtaminen pöydän ääreen, tuoksut ja maut ja pysähdys nautiskeluitten matkaan.
HASSELBACKAN PERUNAT

1-2 perunaa / ruokailija
voita
suolaa
parmesan juustoa
korppujauhoja

 Pese ja kuori perunat. Laita peruna esim. puulusikkaan (tai vastaavaan), leikkaa perunaan viiltoja vieri viereen, mutta siten, että ne eivät katkaise perunaa. Siinä lusikka auttaa, ettei viilto mene perunan "pohjaan" asti.
 Laita perunat leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, levitä perunoille voita, ripaus suolaa, vähän parmesan juustoraastetta ja korppujauhoja.
 Laita perunat 200 C uuniin n. 45 minuutiksi. Ne kypsyvät ja saavat kullan ruskean värin (meillä oli liian matalassa lämmössä liian vähän aikaa, siksi kypsyys ei ollut täydellinen eikä myöskään väri).
VOI-VALKOVIINIKASTIKE ELI BEURRE BLANC

4 salottisipulia
1 dl valkoviiniä
3 rkl valkoviinietikkaa (tai tavallista)
1 dl kuohukermaa
150 g voita
suolaa
valkopippuria
sitruunamehua

Kuori ja leikkaa sipulit pieneksi silpuksi. Laita sipulit, viini ja etikka pieneen kattilaan ja keitä kokoon, kunnes jäljellä on n. 2-3 rkl lientä. Lisää kuohukerma ja keitä kokoon hetki. Madalla lämpöä ja lisää kylmä voi vähän kerrallaan ja sekoita koko ajan vispilällä kunnes kastike on pehmeää ja sileää. Mausta suolalla, pippurilla ja tilkalla sitruunamehua. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa.
RAPEAT SEIFILEET

pakasteseifileitä
vehnäjauhoja
1 muna
1 rkl vettä
korppujauhoja
suolaa
valkopippuria
voita ja öljyä paistamiseen

 Sulata seifileet rauhassa. Irrota fileet toisistaan.
 Laita yhdelle lautaselle vehnäjauhoja, toiselle lautaselle kananmuna, johon on sekoitettu ruokalusikallinen vettä (sekoita ne keskenään) ja kolmannelle lautaselle laita reilusti korppujauhoja, joihin sekoitat suolaa ja valkopippuria.
 Kasta fileet ensin jauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista voin ja öljyn seoksessa n. 5 min. kummaltakin puolelta, kunnes fileet ovat kypsiä ja kauniin kullanruskeita.
 Illan päätteeksi tein vielä pikaisen jälkiruoan taas kerran maustetusta rahkasta, kermasta ja marjoista.
Arlan laktoositon mustikka-vaniljarahka oli itselleni uutuus-tuttavuus ja olisi maistunut ihan sellaisenaankin. Vatkasin kuitenkin ensin desin kermaa vaahdoksi, sekoitin siihen purkillisen tätä rahkaa ja maustoin kahdella ruokalusikallisella sokeria.
Laitoin lasin pohjalle ensin murustetun, puolikkaan LU Bastogne-keksin, sen jälkeen pari lusikallista vielä hieman kohmeisia mustikoita, sitten rahka-kermavaahtoa. Pinnalle muutaman vadelman.
Nämä rahkajälkkärit ovat meidän suosikkeja viikonloppuisin, kun on syönyt pitkään ja hartaasti valmistetun aterian, syntyy tämä nopeasti ja kruunaa ruokailuhetken.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti