sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

LOMALTAPALUUN LOHIRULLIA
 Hiljaiselo blogissa päättyy eli paluu arkeen on paikallaan. Kaksiviikkoinen Thaimaan auringossa lepäillen ja herkutellen on takana ja ennen lomaa ei koskaan uskoisi sanovansa, että "ihana arki on taas täällä!". 
 Vaikka kuinka pidänkin thaimaalaisista ruoista, on taas kiva käydä ihan kotimaistenkin raaka-aineiden kimppuun. Ensimmäisenä iltana paluun jälkeen tein mieheni toiveesta perunamuhennosta, lihapullia ja ruskeaa kastiketta! Niin juuri, ruskeaa kastiketta! Ja nautiskelin joka hetkestä, vaikka muuten en juurikaan em. kastiketta ikinä valmista. 
 Viikonloppuna askarreltiin sitten tyttären kanssa keittiössä ja helposti valmistuivat nämä hyvän makuiset juustoiset lohirullat. Lisäksi keitin porkkanasiivuja, joihin lisäsin napakaksikeittämisen jälkeen nokareen voita. Sekä paahdettuja ruusukaaleja, joita olen aiemminkin tehnyt parillakin eri tavalla. Tällä kertaa ihan vain valkosipulin kanssa. Kokonaisuus toimi hyvin ilman kastikkeita tai salaatteja ja kylmä valkoviini täydensi kokonaisuuden.



JUUSTOISET LOHIRULLAT

lohifileen pala (meillä n. 550 g)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
reilu kourallinen tilliä
suolaa
valkopippuria
parmesan-juustoa

 Leikkaa lohesta ohuita viipaleita kuin tekisit graavilohta (ei kuitenkaan niin ohueksi vaan n. puolen sentin paksuisia).
 Sekoita tuorejuustoon sitruunan kuori ja mehu sekä silputtu tilli. Mausta suolalla ja pippurilla ja raasta sekaan vähän parmesania.
 Voitele kalaviipaleet juustoseoksella ja rullaa esim. haarukan avulla ja laita uunivuokaan rullat pystyyn. Raasta rullien päälle vielä reilusti parmesania.
 Paista 200 C uunissa n. 15-20 minuuttia.
Jos vuokaan mahtuu, voit laittaa ruusukaalit viereen tarjolle.
Hetki nautinnolle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti