sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Taste of Tuusula
 Olin jo monta viikkoa hehkutellut sekä mielessäni että ystävilleni, että kohta SE taas on. SE tapahtuma numero yksi. Eli Taste of Helsinki. Viime vuoden aurinkoisia tunnelmia voitkin käydä katsomassa täältä *klik*. No, kuten kaikki suomalaiset huomasivat, viikonloppu oli kaikkea muuta kuin aurinkoinen, joten ulkotapahtumaan ei tehnyt  mieli lähteä.
 Hirmuinen pettymys tulvahti koko kroppaan lauantaiaamuna, kun tajusin, ettei sää muuksi muutu koko päivänä. Vettä satoi lotisten ja roiskuen ja sisällä piti sytytellä valoja. Mutta ihmismieli on kummallinen - ainakin tämä minun mieleni. Selailin kuvia ToH-annoksista ja takaraivossa alkoi tapahtua... 
 Glaseeratusta possusta ja suupieliin ilmestyvästä kuolasta se lähti. Että miten sitä glaseerataan ja miltä se maistuu. Ja kuvia katsellessa alkoi syntyä myös "näkyjä" annoksista.
Oltiin miehen kanssa kahdestaan kotona, mutta jos sitä aloittaisi tällaisen urakan, pitäisi saada joku muukin pöydän ääreen. Kilautus kaverille ja niinpä naapuri lupautui mukaan koekeittiöön, jossa tarjolla olisi kolme ruokalajia viineineen.
Pöydän kattaminen noudatteli simppeliä linjaa, sillä annokset tarjoiltiin suoraan lautasille ja ruoan piti olla pääosassa.
Alkuruokana oli kermaista maissimuhennosta uunissa paahdetun, ilmakuivatun kinkun kanssa, basilikaöljyä ja herneenversoja.
Pääruokana oli sitä glaseerattua possua ja kastiketta, marinoidun punasipulin ja freesattujen kevätsipuleiden, uusien perunoiden ja kevyesti karamellisoitujen porkkanoiden sekä salaatin kera.
Jälkiruokana oli mutakakkua raparperihillokkeella, vaniljajäätelöä ja mansikoita.

Luulenpa, että vatsa sai tästä edes pienen korvauksen luvattuun herkkumatkaan. Reseptejä kirjoittelen viikon varrella, mutta tässä teille pientä alkutuntumaa meidän kotikeittiön Taste of Tuusulaan :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti