maanantai 29. elokuuta 2016

SYKSYISET KAALIKÄÄRYLEET
 Some on tänä päivänä aika mahtava juttu. Kuvat, uutiset, reseptit... leviävät nopeasti ja kauppojen hyllyt tyhjenevät,kun joku nimekäs kokki päättää tehdä vaikka jostain tietystä tomaattimurskasta kastikkeen tai keksitään uusi lihan korvike.
 Tällä hetkellä SE juttu on  kaalikääryleet. Sellaiset aika nopeasti tehtävät ja muffinssipellillä paistettavat, mutta tietenkin uunissa menee aikaa. Tämä resepti löytyi Maku -sivustolta ja näin tuli tehtyä ensimmäisen kerran kaalikääryleitä - varsinaista perinneruokaa. Vaikka aikamoinen askartelija olenkin, niin ei tästä luvatussa kymmenessä minuutissa selvinnyt vaan puolisen tuntia sain tuhrattua aikaa ennen kuin sain pellin uuniin. Sen jälkeen saatoinkin istahtaa odottelemaan syömistä uunista leviävien tuoksujen myötä. 
 Äitini tekemän puolukkahillon kanssa kaalikääryleet maistuivat ihanan syksyisiltä!
KAALIKÄÄRYLEET muffinssipellillä

1 kpl  kurttu- eli savoijinkaalia
400 g raakaa sika-nauta jauhelihaa
1 kpl sipuli
1 kpl kananmuna
0,5 dl raakaa riisiä
2 dl ruokakermaa
1 dl vettä
1/2 tl valkopippuria
1 tl meiramia
2 rkl siirappia
1 1/2 - 2 tl suolaa
Voitele
25 g voita
2 rkl siirappia

 Voitele muffissivuoka ja laita jokaiseen koloon kurttukaalin lehti. Leikkaa ensin kaalin lehdistä keskiruodista ohuelti osa pois, jos ne ovat kovin paksuja.
 Paloittele loppu kaali kulhoon ja lisää mukaan myös jauheliha, hienonnettu sipuli, kananmuna, riisi, kerma ja vesi. Mausta seos valkopippurilla, meiramilla, siirapilla ja suolalla. Sekoita hyvin.
 Lusikoi täytettä jokaiselle kaalinlehdelle ja nosta reunat päälle. Peitä kääryleet foliolla ja paista uunissa pellin päällä 175 asteessa noin tunti.
 Ota folio pois ja voitele kaalikääryleet sulatetulla voi-siirappiseoksella ja paista vielä 30 minuttia 200 asteessa.
 Nauti puolukkahillon kera.

  Suosittelen tekemään samantien kaksinkertaisen annoksen, sillä meillä nämä 12 käärylettä katosivat heti parempiin suihin eikä seuraavaksi päiväksi jäänyt enää yhtään!
Tässä kaikki ainekset!
Kun lihaa ei paisteta erikseen, se jää myös valmiissa kääryleissä aika vaaleaksi.
Pientä askartelua!
Tunnin jälkeen sai poistettua folion ja paineltua vähän lusikalla pehmenneitä kaaleja muffinssivuoan koloihin ja valeltua kääryleille voi-siirappiseosta.
Valmiiksi paistetut kääryleet!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti