maanantai 3. huhtikuuta 2017

KEVÄISTÄ PARSAA JA SITRUUNALOHTA
 Oletko huomannut kaupoissa ensimmäiset kevään eurooppalaiset parsat? Tällä hetkellä saa ihania, ohuita, espanjalaisia parsoja, jotka suorastaan huutavat ostamista.
 Ostin niitä siis nipun ja parsojen seuraksi valmistin lohta. Tällaista "yhden pysähdyksen" -taktiikkaa tai lähinnä yhden uunipellin taktiikkaa suosivat monet. Kaikki yhtä aikaa uuniin ja melkein sillä valmista. Ohjeita ja vinkkejä onneksi löytyy runsaasti, joten tällaista syntyi meillä viikonloppuna.
 Lisäksi teimme minuutissa valmistuvaa sitruunamajoneesia, joka sopi täydellisesti tähän ruokaan lisukkeeksi. Tätä voisi tehdä myös pääsiäisenä, koska jotenkin ruoan ulkonäöstä tulee ihan pääsiäinen mieleen.
SITRUUNALOHI JA PARMESAANIPARSA

N. 800 g lohifileetä
1 sitruuna
2 valkosipulinkynttä
1 ½ rkl oliiviöljyä
1 tl Dijon sinappia
1 ½ tl suolaa
mustapippuria myllystä

1 kg vihreää parsaa
1 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
½ tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 ½ dl parmesaania raasteena

 Poista lohifileestä ruodot nyppimällä ja leikkaa filee neljäksi annospalaksi. Jos sinulla on isompi kalapala, voit paistaa loppupalan kevyesti suolattuna uunissa erikseen, jäähdyttää ja tarjota myöhemmin vaikka salaatin kanssa. 

 Vuoraa pelti leivinpaperilla ja aseta kalapalat siihen nahkapuoli alaspäin.
 Pese ja kuivaa sitruuna huolellisesti. Raasta sen keltainen kuori ohuelti hienolla terällä. Siirrä pieneen kulhoon.
 Puolita sitruuna niin, että toinen puolikas on reilusti pienempi, toinen isompi. Purista pienemmästä puolikkaasta mehu. Viipaloi isompi puolikas 8 ohueksi viipaleeksi. Yhdistä mehu sitruunankuoreen ja jätä viipaleet odottamaan.
 Kuori valkosipulinkynnet ja puserra ne sitruunankuoren ja mehun joukkoon valkosipulipusertimella. Sekoita joukkoon oliiviöljy, sinappi, suola ja pippuri.
 Levitä seos tasaisesti lohipalojen pintaan. Jaa palojen päälle sitruunaviipaleet. 

 Huuhtele parsat ja poista tyvestä puumainen osa napsauttamalla poikki tai veitsellä leikkaamalla. Laita parsat suureen, laakeaan kulhoon. Mittaa mukaan oliiviöljy. Kuori valkosipulinkynnet ja purista ne joukkoon valkosipulinpusertimella. Lisää suola ja mustapippuria. Sekoita.
 Asettele parsat lohipalojen ympärille. Paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia.
 Ota pelti uunista, kääntele parsoja hieman ja ripottele sitten parsojen päälle parmesaaniraaste. Paista vielä 5–10 minuuttia, kunnes lohi on kypsää. Anna vetäytyä hetken ajan ja annostele sitten lautasille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti