lauantai 8. huhtikuuta 2017

OI, MITÄ PIKKUHERKKUJA KAHVILLE - ECLAIRS
 Josko tänä vappuna tekisikin eclaireja munkkien sijaan? Tämä ajatus tuli mieleeni, kun viikko sitten testasimme tyttäreni kanssa ensimmäistä kertaa eclaireja. Nehän ovat jonkinlaisia kreemillä täytettyjä tuulihattuja, jotka on vielä päällystetty esim. suklaalla. Muoto on pitkulainen, vähän hodaria muistuttava, mutta makea leivonnainen. Tosin mies ehdotti näitten täyttämistä esim. mätitahnalla, kun maistelimme ensin paistettuja ja ei-täytettyjä leivonnaisia. Eli siis suolainenkin täyte sopisi näihin hyvin vappu- tai johonkin juhlapöytään.
 Tekeminen itsessään ei ollut vaikeaa, mutta pursotuksessa oli omat haasteensa. Emme nimittäin tienneet, kuinka paljon leivonnaiset kohoavat ja turpoavat uunissa, joten meidän eclairimme oivat valmistuttuaan aika pieniä. No, sehän tarkoittaa vaan, että joutuu syömään sitten hieman useamman kerralla - eikö! 

ECLAIRs (Valion ohje)

Taikina
1 ½ dl täysmaitoa
75 g voita
1 rkl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
3 munaa
Täytekreemi
1 ½ dl vispikermaa
¾ dl sokeria
1 muna
2 rkl maissitärkkelystä
1 vaniljatanko tai 1 tl vaniljajauhetta ja /tai vaniljauutetta
Päälle
½ dl vispikermaa
100 g taloussuklaata

 Mittaa maito, voi ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi.
Nosta kattila liedeltä. Lisää jauhot. Sekoita reippaasti kunnes seos on tasaista. Kuumenna seosta keskilämmöllä muutama minuutti koko ajan sekoittaen, kunnes seos irtoaa kattilan reunoista.
 Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä. Vatkaa voimakkaasti joukkoon munat yksitellen. Lusikoi seos pursotinpussiin.
 Pursota taikinasta 20 pitkulaista (n. 6 - 7 cm) tankoa leivinpaperille uunipellille (meillä niitä tosin tuli tuplamäärä eli teimme selvästikin liian ohuita). Paista 200 C uunissa n. 25 min tai kunnes kullanruskeita. Älä avaa uuninluukkua paistamisen aikana.


 Valmista vaniljatäyte: Mittaa täytteen ainekset kattilaan, raaputa vaniljatangon sisältä ainoastaan siemenet. Sekoita tasaiseksi. Nosta kattila liedelle ja kuumenna samalla sekoitellen. Anna kiehua muutama min, kunnes kiisseli sakenee. Nosta kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä. Tee jäähtyneiden tuulihattutankojen päähän reikä
 tai leikkaa puoliksi eli hattu pois ja pursota täyte sisään.


 Kuumenna kerma kiehuvaksi pienessä kattilassa. Nosta liedeltä. Paloittele joukkoon suklaa ja sekoittele, kunnes tasaista. Kasta tuulihatut suklaakuorrutteessa tai pursota pintaan raitoja. Ripottele halutessasi pinnalle rouhittuja pähkinöitä ja/tai kuivattuja marjoja.

Laita pursotuspussi tai vahva pakastuspussi isoon lasiin tai kulhoon. Kaada taikina kattilasta pussiin.
Kääri pussi kiinni ja leikkaa kärkeen reilun kokoinen aukko, jos et käytä tyllaa.
Itse pursotin noin sormen paksuisia pötkylöitä pellille ja jätä niille turpoamisvaraa. 
Ota pois uunista, kun leivonnaiset ovat kullanruskeita ja pulleita.
Pursota leivonnaisten sisään kreemi.
Laita "hattu" päälle varovasti.
Pursota eclairien päälle suklaata.
Nauti päiväkahvin kanssa eclair - tai pari 😊


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti